Milloin lakkaamme tuntemasta itsemme nuoriksi?
"Ikä on käsitys, jota muokkaavat kulttuuri, maantiede ja aika. WIN World Survey -tutkimuksen tulokset muistuttavat meitä siitä, että vaikka vuodet kuluvat samalla tavalla, tunteemme nuoruudesta ja iästä ovat yhtä moninaisia kuin mantereet, joilla asumme." -Richard Colwell, WIN International Associationin puheenjohtaja
Ero vanhaksi tulemisen ja nuoruuden tunteen loppumisen välillä
Globaalisti tarkasteltuna ihmiset alkavat tuntea itsensä vanhoiksi keskimäärin 54-vuotiaana, mutta hieman toisin kysyttynä ihmiset lakkaavat tuntemasta itsensä nuoriksi jo 42-vuotiaana. Nuoruuden tunteen loppumisen ja itsensä vanhaksi kokemisen välillä on siis yli vuosikymmenen ero.
Nuoruuden käsitys vaihtelee maailmanlaajuisesti. Eurooppalaiset tuntevat itsensä vanhoiksi muita myöhemmin eli keskimäärin 59-vuotiaana, kun taas APAC-alueella (Aasia ja Tyynenmeren alue) itsensä vanhaksi kokeminen alkaa jo 50-vuotiaana. Kaiken kaikkiaan, Eurooppaa lukuun ottamatta, ihmiset ympäri maailman tuntevat itsensä vanhaksi aiemmin nyt 2024 kuin vuonna 2018. Amerikoissa ihmiset tuntevat itsensä vanhoiksi keskimäärin 53-vuotiaana – vuonna 2018 vastaava tulos oli 57-vuotiaana. MENA-alueella (Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka) vanhaksi kokemisen alkaminen on aikaistunut 59-vuotiaasta 52-vuotiaaseen, ja muualla Afrikassa 54-vuotiaasta 51-vuotiaaseen (2018 -> 2024).
Kun puhutaan iästä, jolloin ihmiset lakkaavat tuntemasta itsensä nuoriksi, Amerikoissa nähdään tuloksissa vuosien 2018 ja 2024 välillä 6 vuoden aikaistuminen 46-vuotiaasta 40-vuotiaaksi. Toisaalta APAC- ja MENA-alueilla tulos ei ole muuttunut (41 vuotta), mutta eteläisemmässä Afrikassa tämä ikäpiste on noussut 40 vuodesta 43 vuoteen. Vaikka me eurooppalaiset tunnemme itsemme vanhoiksi muita maantieteellisiä alueita myöhemmin, mekin lakkaamme tuntemasta itsemme nuoreksi keskimäärin jo 43-vuotiaana – tämä lukema on laskenut vuoden 2018 tutkimuksesta kolmella vuodella.
Suomalaiset tuntevat itsensä nuoriksi
Tutkimuksessa mukana olleista 39 maasta Suomessa ihmiset alkavat tuntea itsensä vanhoiksi kaikkein myöhimmin, vasta 72-vuotiaana, verrattuna esimerkiksi Espanjan 65 ikävuoteen, tai Ruotsin ja Italian 64 ikävuoteen. Sen sijaan Laosissa ihmiset tuntevat itsensä vanhoiksi kaikkein varhaimmin, jo 45-vuotiaina. Myös Kreikassa ihmiset kokevat tulevansa vanhaksi jo 46-vuotiaana ja Malesiassa 47-vuotiaana.
Mielenkiintoista on myös se, että suomalaiset lakkaavat tuntemasta itsensä nuoriksi vasta 47-vuotiaana, kun taas ruotsalaiset lakkaavat tuntevansa itsensä nuoriksi jo 34-vuotiaina. Etelä-Koreassa ihmiset tuntevat itsensä nuoriksi pisimpään, 52-vuotiaaksi asti, kun taas Filippiineillä ihmiset lakkaavat tuntemasta itsensä nuoriksi kaikkein varhaimmin, jo 30-vuotiaana.
Worldwide Independent Network of Market Research (WIN), johtava globaali ja riippumaton itsenäisten markkinatutkimusalan yritysten järjestö, on toteuttanut aineiston pohjalla olevan WIN World Survey -tutkimuksen, jossa tarkastellaan 33 866 ihmisen näkemyksiä ja uskomuksia 39 maassa ympäri maailmaa.