Johtuuko rasismi moraalisesta sokeudesta ja kuinka moni kokee suomalaisten olevan erityislaatuinen kansa?
Suomessa syntyi keskikesästä 2023 yhtäkkisesti huutava tarve keskustelulle rasismista, kun perussuomalaisten ministerien kirjoituksia, viestejä ja some-päivityksiä alettiin tarkastella perusteellisesti. Samalla erityisesti tiedotusvälineissä tuli tarve hahmottaa, minkälaista rasismi Suomessa on, millaisia kokemuksia rasismin kohteilla on, kuinka moni suomalainen on rasisti ja missä määrin erityisesti perussuomalaisten kannattajat ovat rasisteja. Erityisesti puoluekantaa linkittyvää tietoa on ollut julkisissa kyselyaineistoissa niukalti saatavissa, ja moni relevantti tulos ja näkökulma ovat jääneet katveeseen, mikä on vinouttanut keskustelua.
Rasismin laadullista tutkimusta Suomessa on sen sijaan kosolti. Siinä korostuvat erityisesti rasismin muodot sekä rasismin ja syrjinnän kohteeksi joutuneiden kokemukset. Koska kesällä alkanut vyyhti on ollut luonteeltaan hyvin vahvasti puoluepoliittinen, kaikkein askarruttavin aihe on ollut se, ovatko perussuomalaisten edustajien käyttämä kieli ja kuvalliset ilmaisut hyväksyttäviä kansan keskuudessa ja heijastelevatko ne äänestäjäkunnan ajatusmaailmaa vai tuomitaanko niiden takana oleva arvomaailma jyrkästi.
Ongelmana tässä asetelmassa on ollut, että kvantitatiivista politiikan tutkimusta rasismista, jossa puolueet tai niiden äänestäjät olisivat keskiössä, on niukalti. Rasismia on lähestytty muun muassa tutkimalla puolueiden suhtautumista rasismiin ja populismipuolueiden strategioita reagoida niiden keskuudessaan ilmenneeseen rasismiin. Jo kuusi vuotta sitten ilmestyi esimerkiksi artikkeli siitä, kuinka populistipuolueet vastaavat mediassa rasismisyytöksiin, ja miten Suomen kontekstissa PS on eri strategioin vakuutellut, ettei se ole rasistinen puolue (ks. Hatakka, Niemi & Välimäki 2017, 2018).
Suomalaisia äänestäjiä koskevassa tutkimuksessa on tutkittu laajalti erilaisia yhteiskunnallisia asiakysymyksiä, ja maahanmuuton kohdalla fokus on ollut monikulttuurisuudessa ja maahanmuuton lisäämisen/rajoittamisen kannattamisessa. Varsinaisia eksplisiittisen rasistisia asenteita mittaavat kysymykset eivät olet olleet keskeinen tutkimuksellisen mielenkiinnon kohde vaalitutkimuksissa. Osin tämä johtuu yleisestä halusta tutkia maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta perustavanlaatuisina yleisorientaatiota mittaavina isoina kysymyksinä. Toisaalta rasismin tutkimiseen liittyy myös kyselytutkimusten kannalta erityisiä haasteita.
Miten rasismin käsitettä olisi syytä lähestyä kyselytutkimuksissa?
Rasistisista asenteista on erityisen hankalaa tai jopa sosiaalisesti problemaattista tehdä kysymyksiä, koska on ratkaistava, missä määrin rasismia mittaavat kysymykset voivat sisältää itsessään rasistisia väitteitä. Jos puhutaan esimerkiksi roduista ja niiden välisestä paremmuudesta, saadaan selville synkän rasistisia asenteita, mutta samalla annetaan ikään kuin ymmärtää, että ihmisrotuja on olemassa ja että niiden välinen paremmuus on mielipidekysymys. Toisaalta, jos ilmiötä kierrellään poliittisen korrektiuden nimissä, käy helposti niin, ettei rasismin syvyyttä ja sosiaalisesti epäkorrekteja arvoja ja asenteita saada esiin. Tällöin ajaudutaan helposti asetelmaan, jossa päätellään ja vakuutellaan, että kyllä tämäkin jakauma rasismista pohjimmiltaan kertoo, mikä ei palvele laadukasta ja syvällistä keskustelua.
Ylen kesällä suunnittelemassa kyselyssä (johon Taloustutkimus keräsi aineiston) rasismia lähestyttiin sen yleisen hyväksyttävyyden kautta. Siinä kysyttiin, kuinka tärkeää on, ettei Suomessa hyväksytä rasismia missään muodossa ja suhtaudutaanko rasismiin tarpeeksi vakavasti Suomessa. Näillä kahdella kysymyksellä kartoitettiin tietyllä tavalla paljon puhutun rasismin nollatoleranssin merkitystä kansalle. Tuloksena oli, että 86 prosenttia piti erittäin tai jokseenkin tärkeänä ettei rasismia hyväksytä Suomessa missään muodossa. Tässä mielessä suomalaisten kesken vallitsee siis melko vahva samanmielisyys siitä, että rasismi on tuomittavaa. Silti noin puoli miljoonaa suomalaista (12 %) on asiasta päinvastaista mieltä.
Helsingin Sanomien kysely (johon Kantar Public keräsi aineiston) osoitti puolestaan, että 62 prosenttia suomalaisista vastustaa ajatusta, että rasismi voisi olla joissakin tapauksissa hyväksyttävää. Tässä kysymyksessä tarjolla oli myös neutraali keskimmäinen vaihtoehto “en samaa enkä eri mieltä”. Kun tämä vastausvaihtoehto yhdistetään niihin, jotka vastasivat “en osaa sanoa”, voidaan todeta, että peräti 22 prosenttia suomalaisista ei osaa ottaa kantaa asiaan. Lisäksi 16 prosenttia eli lähes 700 000 suomalaista kokee, että rasismi voi olla joissain tapauksissa hyväksyttävää.
Rasismia koskevassa keskustelussa on esitetty väitteitä, että rasismi olisi erityisen vaikeasti ymmärrettävä käsite ja että sen keskeisistä sisällöistä vallitsisi yhteiskunnassa laajaa erimielisyyttä. Tämän on taas esitetty vaikeuttavan keskustelua, koska yhdet tarkoittavat rasismilla yhtä ja toiset toista. Siksi esimerkiksi kyselytutkimuksen kysymykset eivät voisi sisältää kysymystä rasismista ilman käsiteen avaamista, koska rasismi on itsessään liian epätarkka käsite.
Käsitteellinen epätarkkuus on mitä tahansa yhteiskunnallista ilmiötä koskevan julkisen keskustelun perusominaisuus, ja varsinkin laajassa kansalaiskeskustelussa on vaikea lukita jollekin käsitteelle täsmällistä merkitystä, jonka kaikki ymmärtäisivät samalla tavalla. Kyselytutkimuksissa on se haaste, että jos suhtautumista rasismiin kysytään tarjoten erilaajuisia määritelmiä rasismille, ajaudutaan helposti ”en ole rasisti, mutta…” -tilanteisiin. Vastaaja voi todeta, että hän ei ymmärrä rasismia tällä tavalla, vaan toisella, esimerkiksi hyvin minimalistisella tavalla ja ilmaista silti varsin vihamielistä suhtautumista ihmisen etniseen alkuperään pohjautuen.
HS:n kyselyssä kysyttiin myös vastaajien näkemystä siitä, missä määrin Suomessa ilmenee heidän mielestään rasismia. Kuten THL:n tutkimuspäällikkö Shadia Rask muistuttaa, rasismin esiintyminen suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole mielipidekysymys, vaan esimerkiksi THL on tutkinut sitä systemaattisesti: rasismin olemassaolo on fakta. Tämä alleviivaa yhtä tärkeää piirrettä, joka yleisemminkin lipsahtaa helposti mielipidekyselyihin: niissä kysytään ikään kuin mielipiteinä asioita, jotka ovat faktoja. Tämä puolestaan edesauttaa tahattomasti huolestuttavaa suuntausta, jossa faktat ovat relatiivisia ja jokaisella on ”omat faktansa”. Lisäksi osa rasismista jää väkisinkin piiloon kyselytutkimusten kautta, koska houkutus sosiaalisesti suotaviin vastauksiin on tavanomaista suurempi, kun kysytään, onko jokin rasistinen teko vastaajan mielestä hyväksyttävä.
Kyselytutkimusten kannalta on relevanttia muistaa myös evidenssi siitä, että eri ihmisryhmät ymmärtävät rasismiksi erilaisia asioita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tehdyissä kyselytutkimuksissa on havaittu, että valko- ja tummaihoisten ihmisryhmien väliset näkemykset rasismista poikkeavat jossain määrin siinä, kuinka korkealle asetetaan rasismiksi laskettavien tekojen ja ajatusten kynnys. Tummaihoisten vastaajien kynnys oli alempana kuin valkoihoisten, koska he itse tai heidän läheisensä ovat joutuneet rasismin kohteeksi huomattavasti valkoihoisia useammin.
Filosofista kulmaa keskusteluun – rasismin taustalla vaikuttaa ihmistä olemuksellistava ajattelutapa
Rasismin määrittelemisen ongelmallisuus on käynyt näkyväksi julkisessa keskustelussa. Määritelmistä käytävä debatti tiivistyy siihen, voidaanko rasismin käsitettä laajentaa klassisesta ja minimalistisesta eli ihonväriin ja etnisyyteen perustuvasta syrjinnästä muista tekijöistä johtuvaan syrjintään. Jännite syntyy siitä, että minimalistisen käsityksen ajatellaan jättävän olennaisia rasismin muotoja ja rasistisia tilanteita ulkopuolelleen, ja siitä että laajemman käsitteen voidaan ajatella olevan liian lavea eli kaappaavan sisäänsä lähes mitä tahansa.
Minimalisti voi ajatella, että rasismia ei ole oikeastaan mikään muu kuin räikeä sanallinen tai väkivaltainen hyökkäys ihmisen ihonväriä tai etnistä alkuperää kohtaan, jos sekään. Laveaa käsitettä kannattava taas voi ajatella, että rasismia on mikä tahansa ajattelu tai kohtelu, jonka kohteena oleva henkilö kokee rasismiksi Kummatkin näkemykset ovat ongelmallisia. Ensimmäistä piinaa liiallinen suppeus ja toista vaanii sietämätön relativismi. Sekä tutkimuksen että julkisen keskustelun kannalta iso ongelma on se, että molemmissa tapauksissa käsitteen selityskapasiteetti lähenee olematonta, koska se ei enää pysty osoittamaan ilmiötä ja sen keskeisiä ominaisuuksia.
Filosofisesta analyysistä voi olla apua rasismin käsitteen määrittelyssä ja julkisen keskustelun selkiyttämisessä. Sen tavoitteena on osoittaa taustalla vaikuttavat tekijät ja välttämättömät ehdot, joiden on täytyttävä, jotta ilmiö voidaan tunnistaa rasismiksi.
Rasismin ytimessä on ajatus siitä, että ihmiset luonnostaan jakautuvat keskenään eriarvoisiin ryhmiin. (Sinokki 2017) Ajatuksesta voidaan erottaa kaksi olennaista tekijää: ihmiset voidaan jakaa tarkkarajaisiksi ryhmiksi ja ne voidaan laittaa hierarkkiseen arvojärjestykseen. Tämä ei vielä sano mitään siitä, millaisten tekijöiden mukaan ihmisiä tulisi luokitella. Klassisen rasismimäärittelyn mukaan näitä tekijöitä ovat rotu, ihonväri ja etnisyys. Perustavanlaatuista määritelmää hakevalle pelkkä ominaisuuksien luetteleminen ei kuitenkaan riitä. Herää kysymys, miksi nämä ominaisuudet ovat juuri niitä, joiden perusteella on oikeutettua jakaa ihmisiä keskenään eriarvoisiin ryhmiin. Vastausta hakiessa on sukellettava syvemmälle, aina metafysiikkaan asti. Rasismin ytimeen sisältyvä ajatus ihmisryhmien luonnollisuudesta tarjoaa avaimen siitä, millainen käsitys maailman rakenteesta ohjaa rasistista ajattelua. Se jakaa maailman oliot ja asiat, ihmiset mukaan lukien, eräänlaisiksi välttämättömien ominaisuuksien kimpuiksi, jotka ilmenevät aina yhdessä riippumatta siitä, mitä me ajattelemme näistä olioista.
Tämänkaltainen ajattelu muodostuu kahdesta komponentista: olemusajattelusta ja naiivista realismista. Olemusajattelun mukaan maailman oliot jakautuvat tarkkarajaisiksi toisistaan erottuviksi ominaisuuskimpuiksi. Ihmisryhmät nähdään olemusajattelussa väistämättä joidenkin toisiinsa kytkeytyvien ominaisuuksien yhteenliittymiksi. Naiivi realismi puolestaan on näkemys, jonka mukaan yksilön on oikeutettua luottaa maailmasta ja sen olioista tekemiin havaintoihinsa sellaisenaan. Niiden ajatellaan heijastelevan maailmaa juuri sellaisena kuin se on yksilöstä riippumatta. Naiivi realisti ei ajattele, että hänen omat ajattelutapansa tai skeemansa voisivat vaikuttaa siihen, millainen maailma hänelle on. Hän näkee maailman juuri sellaisena kuin se on. Olemusajatteluun taipuvainen naiivi realisti havaitsee maailman siis hänestä itsestään riippumattomien ominaisuuskimppujen kokoelmana.
Minimalistisen määritelmän mukainen räikeä rasisti on aina myös olemuksellistava naiivi realisti. Hän ajattelee, että ihmisryhmät jakautuvat hänestä riippumatta luonnostaan ihonvärin ja etnisyyden perusteella ryhmiin, joissa näistä kahdesta ominaisuudesta voidaan päätellä muihin ominaisuuksiin, kuten älykkyyteen, työmoraaliin tai väkivaltaisuuteen liittyviä tekijöitä. Tällaiseen ajattelutapaan taipuvainen ihminen voi esimerkiksi tietyn värisen ihmisen tavatessaan päätellä välittömästi, millainen on hänen kyvykkyytensä hoitaa jotakin työtehtävää tai että hän on ylipäätään epäluotettava henkilö.
Ihonväriin ja etnisyyteen perustuva rasismi on välttämättä olemuksellistavaa, mutta on helppo nähdä, kuinka ihmisryhmiä olemuksellistetaan myös muiden ominaisuuksien kautta. Rasismin laveammissa määritelmissä usein viitataan uskontoon, kulttuuriin ja kieleen perustuvaan syrjintään. Voimme kysyä, onko näihin seikkoihin perustuvassa syrjinnässä tunnistettavissa olemuksellistavaa ajattelua? Sikäli kuin näin on, voidaan päätellä, että näihin tekijöihin perustuvassa syrjinnässä on kyse samanlaisesta olemuksellistavasta ajattelusta kuin rasismissakin. On totta, että tällaisessa rasismin käsitteen laventumisessa piilee vaara, jossa perusteltu kulttuuri- ja uskontokritiikki nähdään myös rasismiksi. Näin ei ole kuitenkaan silloin, kun rasismi määritellään olemusajattelun kautta. Silloin kun henkilö olemuksellistaa ja arvottaa yksilöitä ja ihmisryhmiä näiden kulttuurin tai uskonnon kautta, voidaan tämän määritelmän mukaan puhua rasismista. Kulttuuri- ja uskontokritiikissä tällainen ei ole laisinkaan tarpeen, vaan väittämät voidaan muotoilla ilman olemuksellistavia ja arvottavia elementtejä.
Olemusajattelu ja naiivi realismi eivät ole erityisen harvinaisia tapoja hahmottaa maailmaa. Ne ovat itse asiassa yksiä perustavanlaatuisimmista tavoistamme havainnoida ympäristöämme. Silti on ongelma, jos niihin ei suhtauduta kriittisesti. Naiivin realismin periaatteet ohjaavat meitä juuri tähän, olemaan suhtautumatta kriittisesti omaan maailman havainnointiimme. Pahimmillaan tällaiset metafyysiset sitoumukset johtavat moraaliseen sokeuteen, jossa emme enää osaa kohdata kaikkia ihmisiä moraalisten periaatteidemme kohteina. Rasisti voi ajatella, kuten muutkin, että heikommista ihmisistä on pidettävä huolta. Silti hän ajattelee, että rotuhierarkiassa alempana olevia on oikeus kohdella syrjivästi, koska he ovat nimenomaan heikompia ja vähempiarvoisia. Olemuksellistetut ihmiset eivät kuulu moraalisten periaatteidemme piiriin, vaan heidän kohdallaan voidaan tehdä poikkeus.
Rasismin ongelmaksi muodostuu moraalinen sokeus, joka saa ihmisen ajattelemaan yksilöstä normatiivisesti johonkin ihmisryhmään kuulumisen kautta. Rasistinen ihminen unohtaa tällaisessa tilanteessa myös ne yleisesti jaetut moraaliset säännöt, joiden mukaan jokainen on kohdattava yksilönä riippumatta siitä, millaiseen ihmisryhmään tämä kuuluu. Moraalinen sokeus ei ole useinkaan seurausta henkilön pahuudesta, vaan siinä on kyse yhteiskunnan ja olosuhteiden synnyttämistä moraalisten epäonnistumisien kasaumista, jotka johtavat lopulta moraaliseen sokeuteen. Siksi rasismissa on kyse paljon enemmän yhteiskunnan kuin yksilöiden ongelmasta, ja siksi sitä on myös tarkasteltava tällä tasolla.
Maahanmuuttajavastaisuus heijastelee osin heikkoa yleisluottamusta toisiin ihmisiin ja pessimistisyyttä oman elämän suhteen
Kuinka yleistä olemusajattelu sitten Suomessa on ja millaista tietoa siitä ja sen vaikutuksista voidaan kyselytutkimuksilla löytää?
Hallituksen rasisminvastaisessa tiedonannossaan antama kuvauksen mukaan “Rasismi perustuu yksilöiden tai ihmisryhmien määrittelyyn alempiarvoisiksi esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella.” Myös tämä muotoilu pitää sisällään ensin yksilön kytkemisen etniseen alkuperään, kulttuuriin, uskontoon tai ihonväriin, jota rasistisessa toiminnassa operoidaan määrittelemällä se alempiarvoiseksi.
Kyselytutkimuksilla voidaan osittain selvittää rasististen mielipiteiden tai niiden vastustamisen laajuutta, mutta kuten edellä on kuvattu, tällaiset tutkimusasetelmat jättävät useita avoimia kysymyksiä. Yksi tärkeä kysymys on, kuinka laaja pohja on ajattelumalleilla, joihin rasismi perustuu.
Taloustutkimuksen viime syksynä toteuttamassa laajassa (N=3083) arvotutkimuksessa rasismin taustalla olevia olettamia lähestyttiin useammalla eri väittämillä. Lisäksi aineistossa mitattiin puolueiden äänestämisen houkuttelevuutta. Asetelma antaa mahdollisuuden arvioida Perussuomalaisten ja muiden puolueiden kannattajien eroja erityisesti maahanmuuttoa ja tasa-arvoajattelua koskevilla kysymyksillä.
Perussuomalaisten ydinkannattajiksi voidaan mitatun äänestyskäyttäytymisen perusteella määritellä ne, jotka kymmenportaisella asteikolla ilmoittavat puolueen houkuttelevuuden olevan 9 tai 10. Tähän ryhmään, joka pitää PS:n äänestämistä erittäin houkuttelevana, kuuluu arvotutkimuksen aineistossa 13 prosenttia vastaajista. Tässä ryhmässä väittämästä “Maailma olisi parempi paikka asua, jos muiden maiden ihmiset olisivat enemmän suomalaisten kaltaisia” oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä 55 prosenttia. Muista vastaajista jokseenkin tai täysin samaa mieltä oli 37 prosenttia.
Mainitun väittämän hyväksyminen edellyttää “suomalaisuuden” tunnistamista kvaliteettina, jonka perusteella suomalaisia ja muiden maiden ihmisiä voidaan vertailla. Tätä voidaan pitää vähintään väljänä olemusajatteluna.
Edellä mainitun kysymyksen vastausjakaumat viittaavat siihen, että Perussuomalaisten ydinkannattajille on yleisempää hyväksyä suomalaisuus ja muiden maiden ihmiset kategorioina sekä suomalaisten kategoria toisia parempana.
Koko aineiston tasolla ajatus suomalaisuuden kategorian paremmuudesta muihin maihin verrattuna on käänteisesti yhteydessä suhtautumiseen maahanmuuttoon eri kulttuurien ja uskontojen piiristä. Niistä, jotka ovat täysin samaa mieltä siitä, että maailma olisi parempi paikka, jos muiden maiden ihmiset olisivat enemmän suomalaisten kaltaisia, vain 13 prosenttia on täysin samaa mieltä siitä, että “maallemme on hyödyksi se, että tänne muuttaa ihmisiä eri kulttuureista ja/tai uskonnoista” ja niistä, jotka ovat täysin eri mieltä ensimmäisestä väittämästä, 43 prosenttia.
Mitä vahvemmin kiinnittyy ajatukseen suomalaisten paremmuudesta, sitä torjuvammin suhtautuu maahanmuuttoon toisista kulttuureista ja uskonnoista. Tällä perusteella maahanmuuton vastustamisen taustalla näyttää mahdollisesti vaikuttavan tiedostettu tai tiedostamaton rasistinen olettama.
Maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin kohdistuvien asenteiden mittaaminen paljastaa tunnetusti, että Perussuomalaisten kannatukseen liittyy merkittävästi poikkeava suhtautuminen suomalaisuuden ja maahanmuuttajien kulttuurin ja uskontojen sekoittumisesta.
Perussuomalaisten ydinkannattajista puolestaan 63 prosenttia oli eri mieltä tai jokseenkin eri mieltä siitä, että “Maallemme on hyödyksi se, että tänne muuttaa ihmisiä eri kulttuureista ja/tai uskonnoista”. Muista vastaajista eri mieltä tai jokseenkin eri mieltä oli 23 prosenttia.
Perussuomalaisten ydinkannattajista 43 prosenttia on jokseenkin tai täysin eri mieltä väittämästä “Toivoisin, että Suomi ja suomalaiset suhtautuisivat avoimemmin muihin maihin ja niiden kansalaisiin”, muista vastaajista 13 prosenttia.
Tulosten perusteella näyttää olevan mahdollista päätellä, että perussuomalaisten ydinkannatus tulee ihmisiltä, jotka ovat muita valmiimpia vertailemaan ihmisiä suomalaisuuden tapaisten alkuperään liittyvien kategorioiden perusteella ja näkemään suomalaiset muita parempina.
Toisekseen Perussuomalaisten ydinkannattajien joukossa esiintyy myös selvästi vahvempi epäily eri kulttuureiden ja uskontojen piiristä tulevien hyödystä Suomelle, ja Perussuomalaisten ydinkannattajista selvästi keskimääräistä useampi ei toivo Suomen tai suomalaisten suhtautumisen muuttuvan avoimemmaksi muihin maihin ja niiden kansalaisiin nähden. Myös nämä kummatkin väittämät edellyttävät uskontoon, kulttuuriin ja syntyperään liittyvän erottelun hyväksymisen.
Hallituksen rasisminvastaisen tiedonannon mukaan kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta. Arvotutkimuksen aineistossa perussuomalaisten ydinkannattajista jokseenkin tai täysin eri mieltä 19 prosenttia väittämästä “Meidän on tavoiteltava kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa,” muista vastaajista 7 prosenttia.
Tämä tutkimusaineiston osoittaa, etteivät kaikki Perussuomalaisia erittäin houkuttelevana puolueena pitävät suhtaudu muiden maiden kansalaisiin ja eri uskontojen tai kulttuurien piiristä tuleviin torjuvasti. Tällä kyselytutkimuksella paikannetut olemusajatteluun liittyvät piirteet (ihmisten vertailu syntyperän, uskonnon ja kulttuurin perusteella) esiintyvät silti selvästi useammin Perussuomalaista puoluetta kannattavien ja äänestävien parissa.
Verrattaessa edellä tarkasteltuja väittämiä hallituksen rasismille antamaan määritelmään suhtautumisena ihmisiin alempiarvoisina esimerkiksi kansallisuuden tai uskonnon perusteella, voidaan kysyä, missä määrin ne mittaavat tiedostettuja tai tiedostamattomia rasistisia asenteita. Väittämissä implikoitu valmius erotella ihmisiä etnisin perustein, rajata maahanmuuttoa kulttuuriin tai uskontoon liittyvin perustein ja vastustaa kaikkien yhdenvertaisuutta ovat vähintään kytköksissä rasismin ongelmaan. Se on tämänkin aineiston ja tarkastelutavan perusteella Suomessa varsin laajalti esiintyvää, ja merkittävästi esiintyvämpää perussuomalaisten ydinkannattajien keskuudessa.
Edellä esitetty tarkastelu paljastaa yhteyksiä olemusajattelun, maahanmuuttoasenteiden ja Perussuomalaisten kannattamisen välisistä yhteyksistä. Niillä on tutkimusaineistossa myös muita korrelaatioita, jotka yhdistävät perussuomalaisten kannatusta ja maahanmuuttoon kohdistuvia asenteita.
Alla olevassa nelikentässä alla kaikkien puolueiden ydinkannattajat (houkuttelevuus 9+10) vastauskeskiarvon mukaan x-akselilla suhteessa väitteeseen “Maallemme on hyödyksi se, että tänne muuttaa ihmisiä eri kulttuureista ja/tai uskonnoista ja y-akselilla suhteessa väitteeseen “Maailman olisi parempi paikka, jos muiden maiden ihmiset olisivat enemmän suomalaisten kaltaisia”. Puolueet asettuvat verrattain lineaarisesti Perussuomalaisista Vihreisiin.
Toisaalta ydinkannattajista nähdään muodostuvat kolme erillistä ryhmää, joista eniten olemusajatteluun ja maahanmuuttovastaisuuteen kiinnittyneet PS ja Liike Nyt, toisessa olemusajatteluun mutta maahanmuuttomyönteisyyteen kiinnittyneet KD, Kokoomus, Keskusta, SDP, RKP ja kolmantena olemusajattelusta irtaantuvat ja maahanmuuttomyönteisimmät Vasemmistoliitto ja Vihreät.
Väittämästä “maallemme on hyödyksi se, että tänne muuttaa ihmisiä eri kulttuureista ja/tai uskonnoista” täysin eri mieltä olevista 56 prosenttia on erittäin huolestunut siitä, mihin suuntaan maahanmuuton vaikutukset omassa ja läheisten elämässä kehittyvät, mutta väittämästä täysin samaa mieltä olevista vain 3 prosenttia. Täysin eri mieltä olevista 32 prosenttia on erittäin huolestunut yleisen turvallisuuden tunteen kehittymisestä, mutta väittämästä täysin samaa mieltä olevista vain 9 prosenttia.
Huolta turvallisuuden tunteen kehittymisestä esiintyy siis enemmän sellaisten ihmisten joukossa, jotka ovat maahanmuuttokriittisempiä. Viimeaikaisen rasismikeskustelun yhteydessä onkin puhuttu myös maahanmuuttajiin liittyvän huolen ja turvattomuuden välisestä yhteydestä ja pyritty päättelemään, lisäävätkö maahanmuuttajat turvattomuutta. Tämä yksinkertainen yhteys paljastuu kuitenkin ongelmalliseksi, kun tarkastellaan maahanmuuttoasenteita muiden huolikysymysten osalta.
Monikulttuurisen ja –uskontoisen maahanmuuton hyötyyn torjuvasti suhtautuvista (vastaukset 1+2) 44 prosenttia on erittäin huolestunut kysyttäessä, miten luottamus omaan tulevaisuuteen kehittyy. Niistä, jotka näkevät maahanmuuton hyödyllisenä Suomelle (vastaukset 4+5) huolestuneita on vain 28 prosenttia.
Kysyttäessä huolta tai toiveikkuutta koskien perhe-elämän ja ihmissuhteita kehittymistä lähitulevaisuudessa vastaavat luvut ovat 41 prosenttia ja 30 prosenttia. Kysyttäessä puolestaan sitä, miten vastaaja arvioi lähitulevaisuudessa mahdollisuutensa vaikuttaa itselleen merkityksellisiin asioihin, maahanmuuttovastaisista ilmaisi huoltaa 48 prosenttia ja maahanmuuttomyönteisistä 29 prosenttia.
Lisäksi väittämään “Mihin suuntaan ajattelet elämäsi kokonaisuutena kehittyvän tulevaisuudessa” vastauksen “olen erittäin huolestunut” antaneista 35 prosenttia on täysin eri mieltä siitä, että maahanmuutto on hyväksi Suomelle, 14 prosenttia on täysin samaa mieltä.
Huolikysymykset osoittavat, että maahanmuuton hyötyihin kriittisesti suhtautuvat ovat merkitsevästi useammin huolissaan monenlaisten asioiden kehityssuunnasta, niin läheisistä ihmissuhteista kuin omasta toimijuudesta. Vastaavasti ne, jotka suhtautuvat toiveikkaammin ihmissuhteiden, oman toimijuuden ja luottamuksen kehittymiseen, ovat myös avoimempia maahanmuutolle.
Näkemys tulevaisuudesta on kauttaaltaan pessimistisempi niillä, joiden ajattelussa ja asenteissa esiintyy torjuvampaa suhtautumista maahanmuuttoon. Kriittinen suhtautuminen maahanmuuttajiin näyttäisi heijastelevan jossain määrin oman koetun luottamuksen ja voimavarojen heikkoutta. Erityisesti luottamuksen laajassa mielessä näyttää olevan merkityksellinen tekijä, joka yhdistää sekä maahanmuuttoon suhtautumista että myös Perussuomalaisten kannattamista.
Niistä, jotka ovat eri mieltä maahanmuuton oletetusta hyödystä Suomelle, 32 prosenttia ajattelee, että heidän tuntemansa ihmiset näyttelevät rehellisempää kuin ovatkaan, ja vastaavasti maahanmuuton hyödylliseksi arvioivista 20 prosenttia. Perussuomalaiset houkuttelevuuden korkeimmaksi arvioivista 21 prosenttia ja matalimmaksi arvioivista 10 prosenttia arvioi, tuntemiensa ihmisten näyttelevän rehellisempää kuin ovatkaan.
Tarkastellun aineiston valossa voidaan alustavasti hahmotella, että kysymys rasismista on yhteydessä ihmiset etniseen, kulttuuriseen, uskonnolliseen ja muihin kategorioihin sitovaan olemusajatteluun, ja sen vaikutus maahanmuuttoasenteissa on suuri. Toisaalta positiivinen ja negatiivinen suhtautuminen maahanmuuttoon näyttää heijastavan myös yleisempää kokemusta ja luottamusta oman elämän kehityssuunnista ja myös suhtautumista toisiin ihmisiin yleensä.
Maahanmuuttokriittisyys ja -vastaisuus on perussuomalaisia erityisen voimakkaasti muita puolueita kannattavista erottava asenne, mutta perussuomalaisten kannatuksessa korostuu myös yhteys olemusajatteluun ja luottamukseen. Sekä rasismikeskustelun että suomalaisen oikeistopopulismin hahmottamisen kannalta vaikuttaa perustellulta analysoida tarkemmin, mistä erilaisista juurista rasismiin johtava ajattelu ja maahanmuuttokeskustelussa esiintyvät asenteet ja näkemykset nousevat. Hyvin suunnitellut ja laaja-alaiset kvantitatiiviset väestölliset kyselytutkimukset antavat rajoituksineenkin siihen hyviä mahdollisuuksia. Olennaista on myös, miten niistä uutisoidaan.
Mikä on kokonaiskuva rasismista Suomessa suhteessa muihin maihin, kun se ei muodostu yhden ainoan kysymyksen pohjalta?
Keskustelu siitä, kuinka rasistinen maa Suomi on suhteessa muihin maihin, ei ole ollut myöskään ongelmatonta. Johtopäätöksiä asiasta on tehty yhden kysymyksen pohjalta. Vuonna 2017 julkaistun Being Black in the EU –tutkimukseen osallistuneista Suomessa asuvista, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta polveutuvista tummaihoisista henkilöistä 63 prosenttia kertoi joutuneensa rasistisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi. Lukema on valitettavan suuri ja se osoittaa, että rasismi on vakava ongelma Suomessa asuville tummaihoisille, jotka ovat kotoisin esimerkiksi Nigeriasta, Kamerunista, Kongosta tai Angolasta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa lukema oli 41 prosenttia.
Kahdentoista tutkitun EU-maan joukosta Suomen lukema oli kaikkein suurin, ja kyseinen lukema uutisoitiin lähes ainoana asiana koko isosta tutkimuskokonaisuudesta. Tämän vuoksi julkiseen keskusteluun jäi elämään vain kapea kaistale tutkimuksesta, jonka kohdemaita olivat Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Saksa, Itävalta, Luxemburg, Ranska, Iso-Britannia, Irlanti, Portugali, Italia ja Malta. Taloustutkimus keräsi Suomen aineiston vuonna 2016, kuten myös uusimman kierroksen aineiston, joka julkaistaan tämän vuoden lopulla.
Tutkimus osoittaa, että Suomessa on yleisesti paljon rasismia. Hälyttävä tulos oli myös se, että 43 prosenttia Suomessa asuvista vastaajista ilmoittaa jonkun perheenjäsenensä tai ystävänsä kohdanneen rasistista nimittelyä viimeisen vuoden aikana. Lukema oli Itävallan jälkeen toiseksi suurin (43 %). Ruotsissa vastaava lukema oli 26 ja Tanskassa 24 prosenttia.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, ovatko ihmiset kokeneet ihonvärin tai etnisen alkuperän perusteella tapahtunutta syrjintää viimeisen viiden vuoden aikana. Ihonvärin pohjalta tapahtuvan syrjinnän suhteen tilanne on Suomea (24 %) huomattavasti huonompi esimerkiksi Italiassa (37 %), Itävallassa (45 %) ja Luxemburgissa (53 %). Etnisen alkuperän perusteella Suomessa koetaan hieman yleisemmin syrjintää kuin verrokkimaissa keskimäärin.
Työnhaussa ja työssä Saharan eteläpuolelta polveutuvat tummaihoiset kokevat Suomessa yhtä paljon syrjintää kuin verrokkimaissa keskimäärin. Asunnon ostamisessa tai vuokraamisessa on Suomessa koettu niin ikään yhtä paljon syrjintää kuin muissa verrokkimaissa.
Tärkeää on myös huomata, että Suomessa tähän ryhmään kuuluvat ihmiset ovat tehneet kaikkein useimmin (30 %) rikosilmoituksen viimeisestä syrjintätapauksesta. Emme voi olla täysin varmoja, mistä tulos johtuu, mutta osviittaa saamme instituutioita kohtaan tunnetusta luottamuksesta. Poliisiin kohdistuva luottamus on tummaihoisten joukossa kaikkein korkein Suomessa (keskiarvo 8,2 asteikolla 0–10). Esimerkiksi Itävallassa (ka. 3,6) ja Italiassa (ka. 5,6), joissa rikosilmoituksia tehdään keskimääräistä harvemmin, luotetaan kaikkein vähiten poliisiin. Myös oikeusjärjestelmään luotetaan eniten Suomessa (8,0) ja vähiten Itävallassa (4,7) ja Italiassa (4,9).
Lisäksi Saharan eteläpuolelta polveutuvat tummaihoiset kokevat itsensä suomalaisiksi. Monissa maissa varsinkin ensimmäisen polven maahanmuuttajat tuntevat heikkoa kiinnittymistä asuinmaahansa, mutta Suomessa tilanne on varsin hyvä esimerkiksi Ruotsiin, Saksaan ja Tanskaan verrattuna. Lisäksi Suomessa asuvilla henkilöillä on keskimääräistä useammin ainakin yksi ystävä, joka ei kuulu johonkin etniseen vähemmistöön (tässä tapauksessa siis ainakin yksi ns. kantasuomalainen ystävä).
Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että tummaihoiset henkilöt, joiden juuret ovat Saharan eteläpuolisissa Afrikan maissa, kohtaavat paljon rasismia Länsi-Euroopan maissa. Suomen kohdalta voidaan arvioida, että asioidessa jossain määrin virallisissa yhteyksissä rasismia ja syrjintää ei ole Suomessa erityisen paljon, mutta arkipäivän rasismia, tuntemattomien ihmisten huutelua ja häirintää sen sijaan on räikeän paljon. Valtavirrasta erottuvat ulkonäkö on suora ja traaginen väylä rasistiseen ja syrjivään kohteluun. Kyselytutkimuksista tiedämme, että suomalaiset toivottavat tänne mieluusti tervetulleeksi ruotsalaisia, saksalaisia, brittejä ja yhdysvaltalaisia eli kansalaisia niistä länsimaista, joiden elintaso ja koulutusaste ovat korkealla. Voidaan myös olettaa, että oletetulla ihonvärillä ja kulttuurilla on asiassa näkymätön merkityksensä, koska esimerkiksi Somaliasta ja Irakista ei toivota samoissa määrin maahanmuuttajia Suomeen.
Tuloksia arvioitaessa on myös syytä muistaa, että tutkimus ei koske Itä-Euroopan maita, joissa jylläävät tällä hetkellä äärioikeistolaiset ja nationalistiset voimat. Niissä Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien osuus on ylipäätään matalampi kuin Länsi-Euroopan maissa. On oletettavaa, että nurkkakuntaisuus näkyisi rujoina tuloksia, jos esimerkiksi Slovakia, Bulgaria, Unkari ja Serbia olisivat tutkimuksessa mukana. Iso-Britanniassa taasen etninen kirjo on ollut valtavirtaa ja osa arkea jo hyvin pitkään, ja siellä tummaihoisten kokema syrjintä oli tutkimuksessa kaikkein vähäisintä.
Kirjoittajat:
Sakari Sandqvist, tutkimuspäällikkö, filosofi
Jaakko Kaartinen, tutkimusjohtaja, teologi
Jussi Westinen, tutkimuspäällikkö, politologi
