On vaikeaa olla nöyrä, kun on niin fiksu – ketkä suomalaisista kokevat itsensä tavallista älykkäämmiksi?
Älykkyystesteillä mitattu älykkyys on yhteydessä moniin yksilölle suotuisiin asioihin, kuten korkeaan tulotasoon, hyvään ammatilliseen asemaan, vähäisiin työttömyysjaksoihin ja vähäiseen masentuneisuuteen, aktiivisempaan ja liikkuvaisempaan elämään, stressinsietokykyyn ja ongelmanratkaisutaitoihin. Perspectives on Psychological Science -journaalissa julkaistussa tieteellisessä artikkelissa tiivistetään, että myytti liiallisen älykkyyden haittavaikutuksista voidaan murtaa, ainakin jos kaikkein poikkeuksellisimmat yksilöt jätetään pois tarkastelusta.
Helsingin Sanomien tuoreessa artikkelissa käsiteltiin laajalti testein mitatun ja todennetun älykkyyden merkitystä elämässä. Artikkelin lähtökohta oli kutkuttava: älykkyystestien tuloksia vähätellään arkipuheessa, älykkyyden merkitystä painetaan alas ja älykkäiksi todetuista ihmisistä muistutetaan, että heissä on kuitenkin jotain perustavanlaatuista vikaa, kuten tahdittomuutta tai sosiaalista kyvyttömyyttä.
Toisenlainen perspektiivi asiaan tulee siitä, miten älykkääksi ihmiset itse itsensä kokevat suhteessa muihin. Tällöin ilmiö irtautuu todennettavasta älykkyydestä älykkyyden subjektiiviseksi kokemukseksi.
Taloustutkimuksen laajassa arvoja ja asenteita kartoittavassa tutkimusaineistossa vastaajille esitettiin väittämä “olen keskivertoa älykkäämpi ihminen”. Kysymykseen otetiin kantaa asteikolla 1–5, jossa 1=täysin eri mieltä ja 5=täysin samaa mieltä. Kysymystä ei ole tarkoitettu peilaamaan suoraan vastaajien älykkyyttä. Väitteestä samaa mieltä olemiseen sisältyy myös tietynlainen virhepäättelyn aihio siksi, ettei älykkyys ainakaan vastaajille kyselyn kontekstissa ole yksiselitteinen ilmiö, kuten vaikka pituus tai paino, eikä älykkyyttä joka tapauksessa ole testeillä mitattu koko väestöstä. Vastaaja ei voi useimmiten tosiasiassa varmuudella tietää, onko hän keskimääräistä älykkäämpi. Vastausvaihtoehdoista kolmosen voidaan arvioida ilmaisevat neutraalia vastausta ja vastausvaihtoehdot 1 ja 2 voidaan tulkita kahdella tavalla: oman älykkyyden korostamisen torjumisena (“olen eri mieltä siitä, että olisin keskimääräistä älykkäämpi”) tai jopa koko väittämän torjumisena (eli “Olen eri mieltä siitä, että älykkyyttä voidaan verrata keskiarvoon väittämän esittämällä tavalla).
Kysymyksessä on siis oleellista se, millä tavalla vastaaja vertaa itseään olettamaansa keskimääräiseen ihmiseen. Vastaamalla väittämään voi kohottaa itsensä muita älykkäämmäksi tai pitää itseään tavallisena ihmisenä.
Annettuja vastauksia omaa muihin verrattua älykkyyttä koskevaan väittämään voidaan tutkimusaineistossa tarkastella suhteessa sosiodemografisiin taustamuuttujiin, muihin käsityksiin itsestä ja näkemyksiin elämästä, yhteiskunnasta ja myös poliittisiin preferensseihin.
Miehet ovat naisia varmempia älykkyydestään
Aineiston perusteella suomalaiset arvioivat itsensä tavanomaisen älykkääksi. Kyselyssä kaikkien vastaajien keskiarvo on 3.07. Keskiarvon takaa paljastuu mielenkiintoinen hajonta. Noin kolmannes vastaajista (31 %) pitää itseään ainakin jonkin verran keskimääräistä älykkäämpänä. Neljäsosa on ainakin jonkin verran eri mieltä väittämästä, ja 44 prosenttia antaa vastaukseksi 3.
Miehet ovat naisia varmempia älykkyydestään: Miehistä 36 prosenttia kohottaa itsensä jossain määrin tavallisuuden yläpuolelle, kun taas naisilla lukema on 27 prosenttia. Erot sukupuolten välillä eivät riipu merkittävästi koulutusasteesta. Sukupuolten välinen ero vastauksissa paljastaa hyvin, että kyse ei ole mitatun ominaisuuden jakautumisesta vaan minäkuvasta, koska tutkimukset eivät tue sitä, että sukupuolten välillä olisi todellisia älykkyyseroja miesten hyväksi.
Tulos sopii hyvin yhteen sen kanssa, että miehet ilmaisevat naisia enemmän itsevarmuutta monissa muissakin asioissa. Yhdysvaltalais-saksalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että naisopiskelijat olivat miehiä taipuvaisempia olemaan samaa mieltä väittämästä ”pelkään toisinaan, että muut saavat selville, kuinka vähän todella tiedän ja osaan”. Tämä väittämä on yksi tapa mitata niin sanottua huijarisyndroomaa. Testiasetelmassa opiskelijat saivat vastattavakseen numeraalista ja verbaalista lahjakkuutta mittaavia kysymyksiä. Kokeen jälkeen osalle väitettiin, että he olivat vastanneet kaikkiin kysymyksiin väärin. Tutkijat havaitsivat, että miehet ahdistuivat ja lamaantuivat tällaisesta palautteesta, kun taas naiset yrittivät seuraavissa kokeissa entistä vimmaisemmin. Tutkijat päättelivät, että huijarisyndrooman liittäminen esimerkiksi mediassa vain naisiin voi kertoa siitä, että naiset kertovat auliimmin epävarmuuksistaan, kun taas miehet pönkittävät itseään pitämällä asioita sisällään ja esittämällä varmempaa kuin ovatkaan.
Kun esimerkiksi eduskuntavaalitutkimuksissa on mitattu politiikan tietotasoa, naiset ovat vastanneet miehiä useammin suoraan, etteivät he osaa sanoa, mikä vastausvaihtoehdoista on oikea ja jättävät täten myös veikkaamatta. Miehet ovat naisia auliimpia veikkaamaan oikeaa vastausta, tai he kokevat, että heillä on jokin mielikuva asiasta, jonka perusteella he antavat vastauksensa. Sitran Demokraattiset osallistumismahdollisuudet Suomessa –tutkimuksen aineistoissa puolestaan 51% miehistä arvioi omaavansa politiikasta hyvät tiedot ja 14 prosenttia erittäin hyvät tiedot, kun naisilla vastaavat osuudet olivat 31% ja 6%. Erot heijastelevat erittäin epätodennäköisesti oikeita eroja miesten ja naisten välisessä tietämyksessä ja joka tapauksessa selkeästi luuloa itsestä. Vaalitutkimuksissa miesten tietotaso on havaittu hieman naisia paremmaksi, mutta kuilu ei ole näin suuri kuin edellä olevat prosentit antaisivat ymmärtää. Heikoiksi koettujen tietojen osalta ero on pienempi: miehistä 13% arvioi poliittisen tietämyksen osalta tietonsa heikoiksi, naisista 24%.
Sukupuolen lisäksi koettua älykkyyttä voidaan tarkastella suhteessa tuloihin. HS:n artikkelissa käsiteltiin mitatun älykkyyden ja menestyksen, esimerkiksi tulojen, yhteyttä: korkea älykkyystaso lisää todennäköisyyttä suhteellisen korkean tulotason saavuttamiseen. Myös koetun älykkyyden ja vastaajan henkilökohtaisten tulojen välillä näyttää olevan yhteys. Taloustutkimuksen kyselyssä yli 50 000 euroa vuodessa tienaavista 39 % kokee olevansa keskimääräistä älykkäämpiä, kun esimerkiksi alle 10 000 € vuodessa tienaavista vain 27% on tätä mieltä. Käsitys omasta keskimääräistä paremmasta älykkyydestä lähtee nousemaan 34 000 – 49 000 euron vuositulojen kohdalla. Tulojen noustessa vastaajat kokivat siis todennäköisemmin olevansa myös keskimääräistä älykkäämpiä. Erot tuloissa eivät paljasta aineistostamme poikkeuksellisen suuria tuloja nauttivien näkemyksiä, koska väestöllisessä aineistossa tulohaarukka noudattaa normaaleja tulojakaumia. Kaikkein rikkaimpia ihmisiä tutkittaessa on kuitenkin käynyt ilmi, ettei heillä faktuaalisesti ole kaikkein parhaimpia kognitiivisia kykyjä.
Tutkimuksessa tarkastellut keskimääräistä korkeammat tulot ovat vahvassa yhteydessä korkeampaan koulutukseen. Koulutus vaikuttaakin tuloja enemmän siihen, kuinka todennäköisesti pitää itseään muita älykkäämpänä. Tutkimuksessamme yliopiston käyneistä 45 % pitää itseään keskimääräistä älykkäämpänä, kun perus- tai ammattikoulun käyneistä näin ajattelee 23 %.
Huomattava osa yliopiston käyneistä vastaajista pitää kenties hyviä kouluarvosanoja, saavutettua korkeaa koulutusta ja sen mukanaan tuomaa ammattiasemaa merkkinä keskiarvoa korkeammasta älykkyydestä. Toisaalta enemmistö yliopiston käyneistä on väittämästä toista mieltä: 15 % eri mieltä väittämän kanssa ja 40 % antaa vastaukseksi 3. Samoin kuin paremmin ansaitsevien kohdalla, vähemmistö akateemisista nostaa itsensä älykkyyden suhteen muiden yläpuolelle. Mikä muu näitä tavallista älykkäämmäksi itsensä kokevia ihmisiä muista erottaa?
Itsensä älykkääksi kokevat näkevät usein itsessään poikkeuksellisia voimavaroja, pystyvyyttä ja tarmoa
Korostunut käsitys omasta älykkyydestä heijastuu muissa kysymyksissä, joissa mitataan käsitystä omasta itsestä. Tutkimusaineistossa on mukana toinenkin pätevyysharhaa haarukoiva väittämä: “Olen keskimääräistä parempi auton ajamisessa”. Kuvaavaa sille, millaisia piirteitä älykkyyskysymys ihmisissä mittaa, on se, että keskimääräistä älykkäämpänä itseään pitävät vastaajat arvelevat keskimääräistä useammin olevansa myös keskimääräistä parempia autoilijoita. 46% itseään tavallista älykkäämpinä pitävistä kokevat näin, kaikista vastaajista 28%. Niiden osalta, jotka ovat täysin samaa mieltä siitä, että he ovat keskimääräistä älykkäämpiä, yhteys on vielä suurempi.
Korostunut käsitys omasta älykkyydestä on yhteydessä vastaajan pyrkimyksiin omassa elämässä. Tavallista älykkäämpinä itseään pitäville on aineistomme mukaan muita useammin tärkeää kasvaa ja kehittyä ihmisenä. He haluavat olla materiaalisesti menestyneimpien joukossa, päästä urallaan mahdollisimman pitkälle, ja he ovat olleet valmiita panostamaan opiskeluun menestyäkseen työelämässä. Älyköiksi itsensä mieltävät ovat tutkimuksen mukaan hyvin tietoisia siitä, mitä heidän ympärillään ja maailmassa tapahtuu, he ovat tavallista verkottuneempia ja hieman tavallista useammin auttavat muita töissä ja vapaa-ajalla.
Toisaalta itseään älykkäämpinä pitävien joukossa korostuvat myös ne, jotka kokevat muita useammin löytävänsä tilanteessa kuin tilanteessa omasta itsestään selviytymiseen tarvittavat voimat ja keinot. Samoin korostuvat ne, jotka eivät haluaisi mitään rajoituksia elämäänsä ja tekevät muista välittämättä ja seurauksista välittämättä mitä haluavat sekä elävät mieluummin täysillä kuin huolehtivat muista.
Itseään muita älykkäämpinä pitävien joukosta onkin itse asiassa erotettavissa kaksi ääripäätä, joita erottavat paitsi suhtautuminen itseen ja muihin, myös arvot. Toisessa ääressä korostuvat liberaalit ja universalistiset asenteet esimerkiksi ilmastonmuutokseen, tasa-arvoon ja vähemmistöjen oikeuksiin liittyen; toisessa ääressä maahanmuuttovastaisuus, omaan etuun keskittyminen ja vahvahko nationalismi. Keskimääräistä älykkäämmäksi itsensä kokeminen korreloi positiivisesti suhteessa väittämään "Maailma olisi parempi paikka asua, jos muiden maiden ihmiset olisivat enemmän suomalaisten kaltaisia". Tähän ääripäähän liittyy myös populismiin kytkeytyviä korostumia väittämissä kuten “Suomen suuret mediayhtiöt eivät anna julkisuutta kansan äänelle”, “Vain pieni osa turvapaikkaa hakevista ihmisistä on todellisen suojelun tarpeessa” ja “Lääkärit eivät tiedä tarpeeksi terveydestä, vaan on viisasta turvautua niin sanottuun vaihtoehtoiseen lääketieteeseen.”.
Itseään keskimääräistä älykkäämpinä pitävillä saattaa siis olla taustalla liiallinen käsitys omasta älykkyydestään. Tällaisia vinoutuneita käsityksiä itsestä ja omista kyvyistä on tutkittu esimerkiksi psykologiassa runsaasti. Yleisesti tunnistettuja vinoutuneita ajatuksia kutsutaan kirjallisuudessa ajatusvinoutumiksi (bias), ja tunnetuimmat vinoumat ovat saaneet omia erityisiä nimiään. Tunnetuin ajatusvinouma lienee vahvistusvinouma (confirmation bias), jossa henkilö etsii ja vastaanottaa vain sellaista tietoa, joka tukee hänen ennakkokäsityksiään, ja samalla ohittaa hänen käsityksiään kumoavat tiedot.
Suoraan omaan kyvykkyyteen liittyvä kuuluisa vinouma on Dunning-Kruger-efekti tai ylivertaisuusvinouma. Sitä poteva henkilö on taipuvainen yliarvioimaan omia kykyjään, ja mitä heikommat taidot henkilöllä on, sitä yleisempää on niiden yliarviointi. Itsensä keskivertoa älykkäämmäksi kokevien kohdalla on syytä epäillä, että joillakin vastaajilla kyse saattaa olla juuri Dunning-Kruger-efektistä. Tämä efekti on eräänlainen vastakohta huijarisyndroomalle, joka on tyypillistä aidosti kyvykkäille ja älykkäille ihmisille, jotka vähättelevät omia kykyjään ja painavat itseään alas.
Muita älykkäämpinä itseään pitävissä on joukko vastaajia, jotka lukevat tavallista vähemmän sanomalehtiä painettuina tai verkossa. Lähes puolta ei kiinnosta tiede ja tutkimus. Lisäksi heissä on keskimääräistä enemmän niitä, joita kiinnostavat rahapelit.
Itsensä muita korkeammalle arvioivilla vastaajilla näyttää korostuvan erityinen näkemys yhteiskunnan luonteesta ja yksilön mahdollisuuksista ja laajemmin omasta pystyvyydestä. Erityisesti kyselyssämme nousee esiin vastaajien suhde muihin ihmisiin.
Kyselyn perusteella koettu tavallista suurempi älykkyys on lievästi yhteydessä piittaamattomuuteen ja riskinottohalukkuuteen. Lisäksi itsensä selkeästi muita älykkäämmäksi kokevat ihmiset kokevat muita useammin, että heillä on sellaisia mielipiteitä, joita he eivät voi sanoa ääneen julkisuudessa tai ystäväpiirissäkään. Heissä on myös muita enemmän niitä, jotka kokevat, ettei heille ole suotu elämässä samoja mahdollisuuksia kuin useimmille muille suomalaisille.
Erityisen havahduttavaa on itsensä selkeästi muita älykkäämmäksi kokevien ihmisten (arvo 5) näkemys siitä, että pohjimmiltaan elämässä vallitsee resurssi- ja valtakilpailu, jossa ei pärjää ilman taistelua. Heistä 57 prosenttia on samaa mieltä tästä väittämästä (keskiarvo 42 %). Toisaalta heissä on myös keskimääräistä enemmän kokemusta siitä (31 % vs 24 %), että Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet rikkauteen ja onneen.
Itsensä keskimääräistä älykkäämmäksi kokemisesta piirtyy siis ainakin osittain kuva mielenmaisemasta, joka kiinnittyy laajemminkin tietynlaiseen oman elämänsä sankariuden kokemiseen. Tällaiset ihmiset kokevat, ettei heidän menestymisensä ole muista kiinni ja että ponnistelemalla jokainen voi pärjätä. Jokainen on oman onnensa seppä -ajattelua on politiikan tutkimuksessa todettu vaalitun erityisesti poliittisessa oikeistossa.
Tätä kautta muita paremmaksi koetulla älykkyydellä onkin vieno yhteys myös puoluepreferensseihin: ilmiö korostuu eniten niissä, jotka pitävät houkuttelevimpana puolueena Perussuomalaisia ja lievemmässä määrin Kokoomusta houkuttelevimpana pitävien osalta.
Rajoittaako suomalainen vaatimattomuuden kulttuuri itsensä jalustalle nostamista?
Tulokset osoittavat, että vaikka mitattu älykkyys vaikuttaa ongelmattomalta ja päinvastoin tuo todennäköisesti mukanaan hyviä asioita elämässä, koettu älykkyys voi sen sijaan johtaa hyvin asioiden saavuttamisen ohella myös tietynlaiseen haitalliseen superioriteettiin, jossa eri elämänpolut ovat mitä suurimmassa määrin seurasta omasta kyvykkyydestä tai kyvyttömyydestä.
Suomalaisen yhteiskunnan tietynlainen vaatimattomuuden puskurivoima voi olla tässä katsannossa eduksi: itsensä nostaminen muiden yläpuolella oman ponnistelun, lahjakkuuden ja pystyvyyden vuoksi voi olla kiusallista. Vain kymmenen prosenttia suomalaisista on täysin samaa mieltä omaa älyllistä paremmuutta koskevasta väittämästä, ja tämä jakaantuu eri koulutus-, ammatti- ja tuloryhmien kesken. Jos Suomessa olisi olemassa kansalaisten tasolla vahvasti rajattu, sosioekonomisesti meritoitunut ja määrältään huomattava eturintama, joka pitäisi itseään monin tavoin pystyvänä ja muita parempana ja joka kokisi, että jokainen voi ponnistelemalla ja ryhdistäytymällä saavuttaa mitä vain, olisi se kansallisen koheesion kannalta epäsuotuisa asia.
Tämä ei tee silti tyhjäksi sitä, että Suomi repeää faktuaalisesti monilla mittareilla muun muassa elämänpolkujen, asenteiden, arvojen, kodin sivistyksellisen perinnön, kulutuskäyttäytymisen ja tiedonhankkimisen suhteen.
Kirjoittajat:
Jaakko Kaartinen, tutkimusjohtaja
Tuukka Oikarinen, datatieteilijä
Jussi Westinen, tutkimuspäällikkö
